Ylläpito

KATY
Nimi: Katy
Syntymäpäivä: 24.10.1995
Kiinnostuksen kohteet: kotisivut, lukeminen, musiikin kuuntelu, elokuvat, piirtäminen
Hiusten väri: tällä hetkellä ruskea
Silmien väri: vihreänsävyiset
Pituus: noin 160cm
Twilight-taustaa: Luin Houkutus-kirjan kaksi vuotta sitten ja rakastuin siihen niin, että luin sen kaksi kertaa peräkkäin. Kun sain tietää toisesta kirjasta, etsin enemmän tietoa netistä ja hankin Uusikuun. Epäilystä jouduin odottamaan vähän pidempään, mutta sekin päätyi lopulta käsiini. Vähän aikaa sitten luin Breaking Dawnin (Aamunkoi) englanniksi, koska en millään jaksanut odottaa suomennosta, mutta nyt sekin löytyy jo kirjahyllystäni. Nykyään luen kaikkia kirjoja uudelleen milloin jaksan, sekä viihdyn lukiessani englantilaista fanfictionia päivittäin. Olen myös kirjoittanut pari englanninkielistä fanfictionia, jota teen löytäessäni aikaa ja innostusta.
Omistan kaksi Twilight-paitaa, joista toinen on musta, hopeisella tekstillä: I ♥ Edward Cullen, ja harmaa, neon-vihreällä tekstillä: Vampires, YAY!, sekä rintamerkkejä, joissa lukee Fanpire. Aion ostaa Twilight-tavaraa vielä lisää! Huoneessani on tällä hetkellä 20 Twilight-julistetta, muttamäärä vaihtelee välillä.
SUOSIKKEJA
Värit: musta, valkoinen, sininen, hopea
Musiikki: mm. Mutemath, Muse, Linkin Park, Oasis, Paramore, Wild Beasts, My Chemical Romance, Green Day, U2, Simple Plan, The Black Ghosts ja The Killers
Sähköpostit:
katy@twilightfinland.net
katik@hotmail.fi
Löydät minut myös täältä:
– Facebook
– deviantART
En valitettavasti ota lisää ylläpitäjiä!



▪ Twilight - Epäilys

















